Rantahiekkaa

[aye]

//Kuka tahansa on tervetullut Dawnin seuraan

Dawn Jarret

Dawn käveli pitkin rantaa hitain ja rauhallisin askelin. Hän oli kohottanut katseensa kohti merta, ja katseli aallokkoa, joka tällä hetkellä ei olisi ollut yhtään tämän parempi surffausta varten. Hänen lautansa kuitenkin oli vielä huollossa, eikä hän ollut saanut sitä takaisin. Dawnia vaivasi myös ajatus siitä, että hän joutuisi säilyttämään lautaansa Cabin Innin alueella, eikä vielä ollut ottanut selvää, mihin sen voisi sijoittaa. Hän oli ottanut varvassandaalinsa käteensä, ja piti niitä sormenpäillään toisessa kädessään. Dawn rakasti rantaa, mutta sitä enemmän hän rakasti aaltoja ja merta. Hän olisi maksanut mitä tahansa, kunhan olisi päässyt jälleen surffaamaan, sillä hänen viime kerrastaan olikin aikaa jo melkein kaksi viikkoa hänen muuttonsa takia. Työt uudessa paikassa surffausopettajana alkaisivat vasta viikon kuluttua, ja siihen mennessä hänen olisi viihdytettävä itseään harjoittelemalla yhä enemmän ja vain pitämällä hauskaa. Ei lomailukaan pahaksi ollut Dawnin mielestä, mutta hän piti myös työstään - toisaalta useat omaksuivat hänen työnsäkin pelkäksi lomailuksi.

Dawn pysähtyi hetkeksi ja kaivoi peessien shortsiensa taskusta kännykkänsä ja katsahti sitä. Hän oli odottanut puhelua ystävältään, mutta toinen oli luultavasti vielä töissä. Hän laitti kännykkänsä takaisin taskuunsa ja käänsi katseensa vielä kohti aallokkoa. Hän istui rantahiekalle ja nojasi taaksepäin käsiinsä antaen katseensa edelleen pysyä kirkkaansinisessä vedessä. Hän liikutti toista kättään hitaasti hiekalla, antaen sen jättää jälkensä kuuman hiekan pintaan. Kuviot vaihtuivat jokaisella kädenliikkeellä, ja Dawn tunsi lämpimän hiekan lämmittävän myös häntä itseään.

[kuro]

// Haa. Minä tulen. //

Alexander Naylor

Alex käveli laahustavin askelein pitkin rantaa. Jossakin kaukana perässä laahaavat tennarit jättivät pojan perään kaksi tasaista vanaa - jotka se lähes olemattoman tuntuinen tuuli sitten loppujen lopuksi pyyhki pois. Hän ei juurikaan tajunnut mitään ulkomaailmasta, sillä meneillään oli se viimeisillä rahoilla ostetun laitteen testaus. Alexin korville painenut mp3-soittimen nappikuulokkeet estivät kuuloyhteyden todellisuuteen. Se miten hän sitten oli saanut musiikkia tuohon laitteeseensa - oli sitten jo aivan toinen juttu. Poika oli jollakin konstilla (josta hän ei itsekkään ollut aivan perillä), päässyt internet kahvilaan. Vaikka koneelle ei mitään pystynyt tallentamaan, oli Alex silti saanut musiikkinsa. Mutta sillä asialla poika ei jaksanut vaivata itseään - aurinko lämmitti niin mukavasti.

Poika kolisutteli kielikoruaan hampaitaan vasten musiikin tahdissa. Pojan mustat pörröiset hiukset olivat luonnostaan pörröllään, johtuen lähinnä siitä - että Alex unohti hiusharjansa Ranskaan, eikä uuteen ollut varaa. Mustat converset olivat kuluneet, ja muistuttivat lähinnä vain harmaita. Poika kiskoi valkoisen hihattomansa helmaa alemmas. Paitakin selvästi kaipasi puhdistusta. 'Vastahan tänne tultiin, ei sitä heti ehdi', Alex myhäili mielessään - yrittäen vakuuttaa itsensä, siinä sen kummemmin onnistumatta. Hän nappasi yhdellä virtaviivaisella vedolla kuulokkeet korviltaan ja sulloi ne taskuihinsa. Nyt hän muisti mitä teki rannalla. Hän oli tullut tutustumaan paikkoihin.

Puhas ilma tuntui hyvältä keuhkoissa, ja Alex tunsi valtavaa halua leikkiä hiekalla.

[aye]

Dawn Brenna Jarret

Dawn istui edelleen lämpimällä rantahietikolla ja antoi hiustensa olla auki. Hän katseli merelle päin ja siristi pienesti silmiään seuratessaan surffaria, joka juuri suuntasi aaltoihin. Dawn katseli surffaajan uintia, kunnes surffari käänsi lautansa jääden odottamaan seuraavaa aaltoa. Tällöin Dawn käänsi katseensa poispäin merestä, ja antoi katseensa kiertää rannalla rentoilevissa ihmisissä. Hän seurasi katseellaan erästä perhettä, joka oleskeli lähettyvillä, mutta antoi sitten katseensa jatkaa eteenpäin tummatukkaiseen miehenalkuun. Dawn antoi hetken katseensa levätä toisessa, ja hymyili nopeasti hieman kääntäen sitten katseensa takaisin merta kohti. Dawn oli saattanut erehtyä, mutta hän oli melko varma, että oli nähnyt toisen aikaisemmin jossain. Dawn piti katseensa edelleen meressä, vaikka hän ajatuksistaan kaivoi, mistä saattoi tuntea tuon mustatukkaisen oleskelijan. Dawn kurtisti hieman kulmiaan, mutta piti katseensa meressä. Kenties hän oli nähnyt toisen Cabinissa tai aikaisemmin kaupungilla, tai sitten hänvain yksinkertaisesti sekoitti kasvot johonkin toiseen henkilöön.

Dawn ei voinut olla katsahtamatta toisen suuntaan vielä uudestaan. Osittaisen huomionsa hän piti myös surffaajassa, joka nyt oli löytänyt täydellisen aallon, ja lähti melomaan itseään sen mukana, nousten hetken kuluttua ylös. Dawn ei voinut olla ajattelematta, että tuo aallonharjan valloittaja voisi olla hän.

//Vram, tönkköilyä

[kuro]

Alexander Naylor

Alex tunsi olonsa jostakin syystä turhautunseeksi. Ihmiset katsoivat. Osa jopa kyyläsi, melko häpeämättä. Muutama pikkulapsi tuijotti jopa 'äiti, mikä tuo on' -tyylillä. Se häiritsi. Eivät katseet Alexia yleensä häirinneet. Joskun nuorukainen jopa nautti niistä. Mutta ei nyt. Nyt poika tahtoi olla rauhassa kaikilta uteliailtas katseilta. Nopesti Alex nappasi kenkänsä jaloistaan, sipsuttaen rantiviivaan. Rantaan tulevat laineilevat jo lähes olemattomat aallot kastelivat varpaat. Alex piti merestä. Sillä oli joku hassu ominainen tuoksu. Jokin rauhoittava vaikutus. Joskus hän vielä vuokraisi veneen ja soittaisi kitaraa keskellä valtamerta. Ehkä se olisi hänen sen hetken päähaaveensa. Tai yksi niistä.

Hetkeksi Alex lähes kokonaan missä oli, kunnes tuo äkkäsi silmäkulmassaan tutun oloisen naaman. Poika hinasi katseensa hieman vastahakoisesti pois nopeasti ulpalata, tutkiakseen tuota hahmoa paremmin. Nuori nainen, eikä näyttänyt olevan rannalla (hänen itsensä tavoin) ensimmäisiä kertoja - tai niin ihon rusketusaste ainakin antoi olettaa. Miksi tuo merta katsova hahmo näytti niin tutulta? Alex ei saanut päähänsä mistä hän tuon tuntisi. Vasta tänään hän oli koko maahan tullut, eikä hänen pitäisi ketään tuntea. Ehkä jotkut vastaan tulleet kasvot kadulta?

Poika siirsi katseensa nopeasti muualle. Tuijottaminen ei ollut kohteliasta.

[aye]

Dawn Brenna Jarret

Dawn nousi ylös rantahietikolta, ja antoi varpaidensa upota lämpimään hiekkaan. Hän otti vielä esiin kännykkänsä shortsiensa taskusta kuin varmistaakseen, että viestejä tai puheluita ei ollut tullut. Tämän jälkeen hän vilkaisi merta, ja laittoi kännykkänsä takaisin taskuunsa nostaen maasta sitten sandaalinsa toiseen käteensä. Hän käveli hitaasti kohti rantaviivaa ja nautti olostaan, vaikka se ei luultavasti näkynyt ulkopuolelle sen enempää. Dawn joutui siristämään hieman silmiään, sillä aurinko paistoi kirkkaasti, eikä Dawn ollut koskaan opetellut käyttämään aurinkolaseja. Ne vain eivät olleet hänen juttunsa. Dawn pudisti hieman housujaan samalla, kun käveli hitaasti kohti rantaviivaa. Dawn vilkaisi uudelleen tuon niin tutunnäköisen suuntaan, ja käänsi katseensa sitten alaspäin hiekkaan kävellessään. Hiekka muuttui kosteaksi, ja se ei enää ollut yhtä lämmintä kuin aikaisemmin. Dawn pysähtyi ja jäi odottamaan aaltoa, joka ylettyisi hänen varpaidensa tasolle. Vesi ei tuntunut kylmältä, ei edes viileältä, sen osuessa hänen jalkoihinsa. Aurinko oli lämmittänyt meren, ja sen oli rannalla olevasta ihmismäärästä päätellen huomannut hyvin moni.

Dawn käveli rantaviivaa pitkin hieman lähemmäs tuntematonta, mutta silti niin tutunoloista hahmoa. Dawnin askeleet olivat hitaat, ja ne vaikuttivat siltä, että jokainen askel olisi ollut tarkkaan harkittu, mutta silti hyvin rento. Hän käänsi katseensa kohti surffaria samalla, kun käveli eteenpäin. Edelleen pystyssä, mutta loppu oli pian lähellä, sillä aallon taitto ei pysyisi tarpeeksi suurena pitkään. Dawnin kasvoilla kävi hyvin olematon hymy, kuin vain häivähdys siitä, mitä hän ajatteli. Hänen olisi pian otettava selvää, missä voisi säilyttää surffilautaansa Cabinissa, sillä töiden alkaessa, hänen olisi pidettävä sitä kuitenkin jossain. Toisaalta, voihan olla, että hän saisi työnantajaltaan varastotilaa, johon voisi lautansa sijoittaa. Dawn ajatteli työtään, jonka oli saavuttanut. Hän on vasta yhdeksäntoista, mutta silti jo ammatiltaan se, mikä on aina halunnutkin olla. Hän ei voinut vieläkään uskoa asiaa todeksi, mutta hän tiesi, että viimeistään töiden alkaessa, hän tuntisi itsensä erittäin onnelliseksi.

Nyt hän oli kymmenisen metrin päässä tuntemattomasta. Dawn katsahti toista ja hymyili.

//Suunnitelmissani oli laittaa Dawn jo tässä viestissä sanomaankin toiselle jotain, mutta päätinkin jättää sen vasta ensi viestiin, viimeistään.

[kuro]

// Anteeksi jumitus..

Alexander Naylor

Poika katseli hetken aikaa taivaalle. Sininen taivas, ja vain muutama hassu pilvenhattara siellä tai täällä, muttei kumminkaan mitään merkittävää. Alex siirsi tummat silmänsä hetkeksi tarkkailemaan jotakin pikkupoikaa, joka epätoivoisesti harjoitteli käyttämään lainelautaansa. Kerta toisensa jälkeen lapsi tippui takaisin veteen. Näky sai hymyn Alexin huulille - vaikka hän tuskin olisi kovin paljoa parempi.

Alex tunsi olonsa yhtäkkiä kamalan väsyneeksi. Mitä kello mahtoi olla? Poika taputteli taskujaan, etsien sieltä jotakin josta voisi nähdä ajan. Koska kännykkänsä tuo oli jättänyt majataloon lataamaan täysin tyhjää akkua - eikä hänelle ollut kovin omininasta kantaa rannekelloa mukana - ei taskujen tonkimisestakaan ollut mitään apua. Poika vilkuili ympärilleen, etsien katseellaan jotakin. Kelloa, tai jotain muuta yhtä nerokasta. Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Tai sitten Alex oli vain sokea. Kuinka kauan hän oilikaan valvonut? Aikaero.. Kuinka paljon oli aikaero Ranskaan? Aivan liian suuri, nyt ei jaksannut vaivata aivojaan sellaisen ajattelulla. Pojalla ei ollut sitäpaitsi mitään ideaa, mikä Australian aikavyöhyke sattui olemaan. Hän vilkaisi kerran ympärilleen, ja havaitsi nyt uudelleen tuon tutun oloisen nuoren naisen.

Alex kokosi itsensä ja asteli tuntemattoman neidin luokse. Hän yskäisi, ja yritti vaikuttaa mahdollisimman kohtaliialta. "Ei sulla sattuisi olemaan kelloa?"

[aye]

//Ei mitään pienistä. Itsellänikin saattaa kestää aina välillä näissä vastauksissa.

Dawn Brenna Jarret

Dawn käveli vielä pari askelta, ennen kuin pysähtyi paikoilleen ja jäi seisomaan varpaat rantaviivalla, kostealla hiekalla. Hän painoi katseensa vedenrajaan ja kuvitteli mielessään aikoja, jolloin hän vielä oli asunut Brisbanessa. Iltaisin hänellä oli ollut tapana mennä ystäväporukkansa kanssa rannalle katselemaan auringonlaskua nuotiotulen ääressä. John oli tavannut tuoda mukanaan kitaran, jota toinen oli sitten soitellut auringonlaskun jälkeen, ja nämä olivat yleensä viipyneet rannalla vielä pitkään yöhön. Nyt hänellä ei ollut täällä tuttuja, joiden kanssa hän voisi edes sen kummemmin pitää hauskaa.
Ei Dawn masentunut tälläisesta ajatuksesta, sillä hänen mielestään hänellä oli nyt mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja saada yhä enemmän ystäviä, joiden kanssa saattaisi pitää hauskaa. Dawn liikutti hitaasti varpaitaan vedessä, ja tiputti toisen sandaalinsa kädestään. Hän kurtisti kulmiaan ja nosti nyt hieman märän ja hiekkaisen sandaalin maasta ja heilautti sitä pari kertaa, mutta käänsi sitten katseensa kohti poikaa, joka nyt oli tullut puhumaan hänelle. Dawn hymyili ja kaivoi kännykkänsä.
"Kello on.. puoli kaksi", hän sanoi ja siirsi katseensa kännykästä takaisin kohti poikaa.
"Saattaa nyt kuulostaa oudolta, mutta.. olen melko varma, että olen nähnyt sinut aikaisemmin jossain", hän sanoi ja piti kasvoillaan ystävällisen hymyn, joka oli huomattavissa, mutta ei silti ollut kovinkaan näkyvä.

//Minä ja ajatukseni. Mielessäni siis on, että kenties Dawn on vaikka sattunut näkemään toisen, kun tämä on saapunut Cabiniin tai jotain tämän tapaista :>