|
Post by anouk on Mar 28, 2007 3:54:32 GMT -5
[tässä kellonaikana jotain 12 päivällä. sekoilen tuon kellon kanssa.]
Jamie siristeli silmiään yrittäessään saada luettua kaikkien purkkien ja purnukoiden kyljissä olevia aivan liian pienellä painettuja tekstejä. Krapula vaivasi miestä. Aivan kuin edellisenä päivänä ja sitä edellisenäkin. Parin päivän ryyppyputki oli ajatuksena ehkä erittäin houkutteleva, mutta sen seurauksista tuskin kukaan piti. Jamie oli viettänyt aamun halaillen vessanpönttöä ja nyt olisi vuorossa se pakollinen reissu kauppaan etsimään kivunlievitystä.
Aspiriinia. Sitä Jamie tarvitsi. Ja tietenkin sixpack olutta tarttuisi myös irkkuherran mukaan.
Jamie nappasi käteensä jonkinlaisen purkin olettaen sen olevan särkylääkettä ja lähti lampsimaan eteenpäin. Aurinkolasit peittivät herran krapulaisia silmiä ja päälle oli vedetty kuluneet farkut sekä vaalea t-paita. Seikkailtuaan hetkisen hyllyjen välissä Jamie kaartoi jyrkästi erään hyllyn välistä toiselle hyllylle onnistuen törmäämään iäkkääseen naiseen. "Anteeksi," mies mutisi ja jätti naisen itse keräilemään lattialle pudonneita ostoksiaan. Jamie ei jaksanut vaivautua jäämään auttamaan. Astellessaan poispäin irkku kuuli naisen huutelevan hänen peräänsä muutamia solvauksia, mutta jotenkin Jamie ei jaksanut välittää niistä. Hän oli kuullut samat löpinät parikymmentä kertaa.
Törmäystapaturman jälkeen herra puikkelehti oluthyllylly ja pysähtyi siihen hetkeksi. Aussi oluesta oli tullut Jamien paras ystävä hänen Australiassa olonsa aikana, eikä mies nyt osannut päättää mikä oluista oli parasta. Valinnanvaraa oli aivan liikaa, kun otti mukaan myös ulkomaiset oluet. Tässä vierähtäisikin tovi.
[tökkiä saa seuraa herralle.]
|
|
|
Post by baabaa on Mar 28, 2007 13:30:26 GMT -5
(( Mietin vähän, että kun Rufuksen hahmo on varattuna mun peliin, wilhoodin kaksi hahmoa mun toiseen peliin niin kenelläkään muilla, kuin mulla ei ole vapaita hahmoja. Niimpä saat juuri Cabiniin saapuvan ylivilkkaan unkarilaisen seuraksesi. Ja niin, onko muuten sun avassa Twiggy? ))(( Frankilla päällään ; www.sirusiipi.org/baabaa/frank.jpg. Jakun hihat kääritty taipeeseen asti. ))Agáta Farkás alias Frank avasi kaupan oven ja melkeimpä pelästyi kasvoille lehähtävää kuumaa ilmaa. Sisällä oli huomattavasti kuumempi, kuin kadulla. Ilmastointi ei tainnut oikein pelata. Frank katseli pientä kauppaa hieman kummaksuen. Rinkka painoi selässä niin maan perkeleesti, kuin mikään ikinä pystyi painamaan. Niimpä Fran jätti repun oven viereen ja suuntasi kassalla olevan leuhkan näköisen blondin luokse. "Kuule hei, pitäs nukkua jossain halvalla", Frank täräytti ja sai Lolan katsomaan unkarilaista kummaksuen. "En osaa auttaa, sorryyy. Mut siis jos haluat ostaa jotain niin kipitähhän kaupan puolelle. Tai sitten katoa", Lola vastasi leuhkasti katsoen ensin Frankien vaatteita arvioivasti, sitten katse siirtyi taas takaisin tuohon komeaan irkkuun. Frank ei luovuttanut niin helpolla. Hän huomasi myyjän kaihoisan katseen kohteen, joka siis oli nyt Frankinkin seuraava kohde. Unkarilainen lähti reippain askelin kohti tuota miestä ja sutaisi reissussa hieman takkuuntuneita hiuksia kasvojensa tieltä. Hetkessä hän oli jo Jamien edessä. "Päivää!" Fran aloitti tomerasti ja jatkoi: "Sattusitko sä tietämään mitään paikkaa, missä vois halvalla nukkua? Ehkä vähän pitempäänkin?" Frankin kasvoilla oli ilme, jonka mukaan Frank luuli tehtävää mahdottomaksi. Erittäin, erittäin utelias ilme, samalla jännittynyt. Ilme oli aivan toista maata, kuin edessä olevan miehen. "Täällä on muuten tosi kuuma! Ja etenkin täällä sisällä. Tänne kyllä pitäis hankkia HVAC (*) systeemi. Tai ehkä ei, koska täällä on kai talvisinkin kuuma." Frank päätti selostuksensa hymyyn. Oli mukava päästä puhumaan taas, lentokoneessa oli ollut niiiin vaikea olla niiiin pitkään hiljaa. Tai sielläkin hän toki oli yrittänyt puhua vieressä istuvan naisen kanssa mutta toinen ei oikein innostunut jutustelusta. "Niin, niistä majapaikoista tosiaan?" Frankie kysyi ennenkuin Jamie oli ehtinyt vastata mitään yhtään mihinkään. Nuori nappasi hyllystä karkkipussin ja rupesi tutkimaan karkkeja, sitten tuoteselostusta. Nuoren puheesta saattoi kuulle hienoisen aksentin, joka kertoi, ettei englanti ollut äidinkieli. Vain kuitenkin hyvin pienen aksentin, sillä Frank puhui lähes täydellistä englantia ja vielä puhekieltä. (( * = Ilmastointi systeemi, jossa on sekä lämmitys että viilennyt samassa laitteessa. Fran ei välitä, vaikkei Jamie sitä tajuakkaan, koska likkahan ei ajattele, että kaikki ihmiset ei tiedä joka helvetin lyhenteitä ja sivistyssanoja :> ))
|
|
|
Post by anouk on Apr 1, 2007 2:08:32 GMT -5
[vihdoinkin pääsen vastaamaan tähän. joo, on se Twiggy. foorumi ehti jo kerran heittää ulos, koska tämän kirjoittamisessa meni niin pitkään. :/ ]
Jamie haroi tukkaansa seisoessaan siinä toimettomana ja kovin tuskaisen näköisenä. Toisessa kädessään hän puristi aspiriinipurkkia ja toisessa pyöritteli oluttölkkiä. Mielessä käväisi niinkin järjetön ajatus kuin oluen ostamatta jättäminen ja oikeasti selviäminen krapulasta ilman alkoholin voimaa. Ajatus oli tietenkin aivan päätön ja Jamie hylkäsi sen samantien. Hän ei ollut koskaan aikaisemminkaan tyytynyt olemaan selvänä krapulaisena päivänä, eikä tekisi niin nytkään.
Miehen siinä pähkäillessä mitä mallasjuomaa ostaisi, paikalle pyyhälsi joku nuori tyttö, joka ryhtyi samantien juttelemaan herralle. Yleensä ihmiset kiersivät krapulaisen Jamien kaukaa, mutta tämä ei ilmeisestikään ollut ollut paikassa kovin kauaa. Mies mulkaisi toista selvästikin haluttomana puhumaan, mutta onneksi tyttö hoiti sen osuuden. Tyyppi höpötti Jamienkin puolesta, eikä oikeastaan antanut irkkuherralle puheenvuoroa edes esittämänsä kysymyksen jälkeen. Jamiella ei tietenkään ollut aavistustakaan, mikä neitosen mainitsema HVAC systeemi oli, mutta ilmeisesti se ei haitannut.
Hetken höpötettyään neiti hiljeni ja ilmeisesti oli Jamien vuoro aukaista suunsa. "Tuossa vähän matkan päässä on majatalo," mies murahti ja yritti viestittää neidille, että nyt ei ollut paras aika puhua, ei ainakaan tuollaiselle hyperaktiiviselle höpöttäjälle. "Ei se mikään viiden tähden hotelli ole, mutta kyllä siellä pystyy punkkaamaan jonkin aikaa," Jamie lisäsi irkkuaksentillaan ja tarkasteli hieman tarkemmin tummaverikköä. Nätti pakkaus, mutta pirun nuori. Ei varmaan edes täysi-ikäinen. Niin Jamien tuuria. Hän veti puoleensa aina näitä teiniprinsessoja, joilla oli paha fiksaatio renttuihin ja vanhempiin miehiin. Onneksi tällä kertaa Jamie ei ollut iskemisaikeissa, mikä oli melkeinpä ennenkuulumatonta.
"Taidat olla uusi täällä?" Jamie kysyi kulman kohotuksen kera ja koukkasi sixpackin kaljaa kainaloonsa. Tyhmä kysymys ottaen huomioon neidin majapaikka tiedustelun, mutta ehkäpä irlantilaisherra voisi vääntää itsensä jonkinlaiseen keskusteluun. Edes tämän kerran.
|
|
|
Post by baabaa on Apr 1, 2007 19:08:32 GMT -5
(( Aaa, nuts! Itellä on käynyt muutaman kerran niin, että kun oon kopioinut tekstin niin oon vahingossa pastettanu. Ja sitten tekstin tilalle tullu joku osote tai vastaava - -' Tallennan siis tekstin aina wordiin ja oikoluen siitä. ))
Frank nakkasi karkkipussin takaisin hyllylle ja nosti katseensa Jamieen. "Aa, majatalo. Kuulostaa hyvältä!" Frankien silmät tuikkivat ja hymy nousi huulille. Neiti Farkás halusi heti kuulla kaiken tuosta majatalosta mutta Jamie ehti ensin avata suunsa kysymykseen. Frank vastasi oitis: "Just lentokentältä tänne pölähdin. Joku aussi neuvo tänne, puhui jostain Cabin Innistä tai jostain. Mutta mä oon nyt tainnut eksyä, kröhöm, yleensä en muuten eksy mutta ei ollut karttaa. Että hyvä kun joku majapaikka löyty. Niin ja muuten, mä olen Frank. Sä olet irkku etkö olekkin? Hmm.. Irlantilaiset on kyllä sulosia!" Jälleen Frank hymyili leveästi ja loi nyt paremman katseen Jamieen. Parransänki, tummanruskeat hiukset ja saman väriset silmät. Todellinen musta irlantilainen eli black irish, mikä kuulosti Frankin mielestä paljon paremmalta.
Olo alkoi käydä erittäin tukalaksi siinä ilmastoimattomassa pikku hökkelissä. Frankie loi katseen Jamien ostoksiin mutta ihme kyllä ei alkanut ainakaan vielä puhumaan mitään itse ostoksista. Kaljaa ja aspiriinia. Frank vetäisi jakun päältänsä. "Täällä on niin helvetin kuuma! Luoja, kuka kestää olla töissä täällä?" Frank ihmetteli roikottaen jakkuaan kädessään. Lola katsoi Frankia ilkeästi mutta sitähän itse Frank ei tiennyt. Lola ei pitänyt tuosta ylipuheliaasta unkarilaisesta, joka oli muitta mutkitta mennyt puhumaan 'hänen' miehensä kanssa. Frankien katse kierteli rekisteröimässä asioita kaupassa. "Kuules, onko sulla muuta tietoa siitä majatalosta? Vai asutko sä itsekkin siinä? Aussit ei yleensä puhu niinku irkut, siitä vaan päättelin. Hei kuule, olis loistava jos sä asuisitkin siellä. Ensimmäinen kaveri täällä. Voitas vaikka juhlistaa sitä jotenkin. Niinku.. Jotenkin. Ja sä voisit kertoa mulle jotain niistä ihmisistä siellä ja muuta. Ja mikä sen paikan nimi olikaan?" Frank puheli päästämättä toista ääneen.
|
|
|
Post by anouk on Apr 4, 2007 7:48:08 GMT -5
Tytön puhetulva jatkui samanlaisena kuin hetkeä aikaisemminkin. Jamie kuunteli tytön selitystä lentokentästä, aussista ja Cabinistä pieni huvittunut hymynkare huulillaan. Neiti vaikutti veikeältä tapaukselta. "Kiitti," Jamie tokaisi toisen kehuessa irlantilaisia söpöiksi. Mies ei itse siitä irkkujen söpöydestä tiennyt mitään, sillä itseään Jamie ei pitänyt kovin söpönä. Oikeastaan mies karttoi koko sanaa. Kissan- ja koiranpennut olivat söpöjä, eivät ihmiset. "Jamie," mies esitteli itsensä lyhyesti ja vielä nyökkäsi sanojensa päätteeksi.
Eikö tyttö, joka oli hetki sitten sanonut nimekseen Frank, ikinä vetänyt henkeä? Puhetulvasta päätellen ei. Jamien oli hyvin vaikea pysyä perässä neitosen höpötyksissä, mutta jotenkin miehen onnistui rekisteröidä krapulaiseen päähänsä juuri ne sopivat lauseet, että pystyi tytölle jotain vastaamaan. "Kai parempi liian kuuma kuin liian kylmä," mies sanoi ja vilkaisi kassan takana istuvaan tyttöön. Viehättävä, mutta jotenkin Jamiesta tuntui, että tuon teiniprinsessan luonne oli vähemmän viehättävä. "Sen nimi on Cabin Inn ja se paikka sijaitsee tuossa aivan kulman takana." Jamie lähti lampsimaan kassalle päin, sillä ei hänellä enää mitään muuta ostettavaa ollut.
Jamien mieleen palasivat Frankin sanat ystävästä ja juhlistamisesta. "Kuule, minkä ikäinen sinä olet?" irkkuherra kysyi ja tutkiskeli Frankia ikäänkuin yrittäen arvioida tummaverikön ikää. Selvästi nuorempi Jamieta tuo ainakin oli. "Tuskin sinä haluat ystäväksesi tai juhlintaseuraksi tällaista ikäloppua."
|
|
|
Post by baabaa on Apr 4, 2007 11:26:05 GMT -5
"Jamie kuulostaa kivalta", Frank totesi ja huitaisi taas silmiensä eteen pyrkiviä hiuksia kauemmaksi. Näin lentomatkan jälkeen olo oli vielä normaaliakin levottomampi. Parin kilsan kävely omaisuus rinkassa (ja rinkka selässä) oli kuitenkin hieman rauhoittanut. Mieli teki kuitenkin tutustua hirveästi ihmisiin ja paikkoihin ja kiivetä jonkun kivan talon katolle katselemaan ympäristöä ja juomaan lonkkuja. Australia vaikutti liian hyvältä todeksi. "Niin.. Sä taidat kyllä Jamie olla aivan oikeessa. Mieluummin kuuma kuin kylmä."
Cabin Inn kuulosti jotenkin tutulta mutta Frank ei heti tajunnut mistä. Hetkeä aikaisemmin hän oli itse paikan maininnut mutta sen jälkeen innostuneisuus oli sekoittanut ajatukset. "Cabin Inn.. Niin joo, sehän on se paikka minne mä tosiaan suunnistinkin. Enhän mä sitten olekkaan eksynyt. Vaikka sekään toki ei olis ollut vaikeaa. Nuo keskustan turisti kartat on niin naurettavia ja muistappa sitten ulkomuistista koko reitti", Frank sanoi ja naurahti. "Mutta aika lähelle pääsin, vai?" Nuori silmäili taas kaupan hyllyä. Jamien otti askeleita kohti kaupan tiskiä ja unkarilainen seurasi vanavedessä. "Yhdeksäntoista", Frank vastasi reippaasti kysymykseen ja nosti sitten kulmiaan yllättyneenä miehen sanoista. "Mutta hei kuule! Sä olet kiva tyyppi, mä olen kiva tyyppi niin että miksi en haluaisi. Ja sitäpaitsi tuo kuulostaa vähän kolmenkympin kriisiltä ja sä olet aivan liian nuori siihen ja myöskin kutsumaan itseäs ikälopuksi. Ja mietitäämpä.." Frankie piti pienen tauon ja puri alahuultaan mietteliäästi. Tauko kuitenkin kesti vain muutaman sekunnin verran. Sitten jatkui taas puhe: "Eli jos sä nyt oletettavasti olet vähän alle-päälle 30 niin kun sä olit 11 niin mä synnyin. Ja hei 11 on vielä pieni ikä, joten mitäpä hätää tässä on. Niin ja hei jos se on tässä kulman takana se Cabin paikka", Frank sulavasti vaihtoi aihetta, "niin me voidaan mennä sinne kahdestaan. Seurassa on aina mukavampi, eikö niin? Hei oletko sä muuten huomannut, että toi blondi tuijottaa itteltään silmät päästä sua?"
Frankie katsoi taas toisen ostoksia ja mietti, että itsellekkin voisi ostaa jotain juomista. Pitihän uusi maa tervetuloittaa itselle. Nopsaan käväisi Fran hakemassa gin long drink 6-packin ja palasi Jamien luokse. "Kuulehhan, jos sulla nyt ois lainata tän verran niin mä maksan heti, kun pääsen tohoh reppuun käsiksi", Frank selitti ja osoitti rinkkaansa oven vieressä. Sitten hän taas hymyili iloisesti ja katsoi Jamieä silmiin omilla bambinsilmillään.
|
|
|
Post by anouk on Apr 4, 2007 12:06:06 GMT -5
Jamie naurahti Frankin kommentille keskustan turistikartoista. Mies oli itsekin joutunut tutkiskelemaan niitä todella pitkään ennen kuin oli saanut selville missä Cabin Inn sijaitsi. Ja silloinkin Jamie oli mennyt aivan väärään osoitteeseen ja joutunut nukkumaan ensimmäisen yönsä Australiassa puiston penkillä. "Minä en päässyt edes tänne asti kun tulin Australiaan. Eksyin ja nukuin ensimmäisen yön puiston penkillä pummien keskellä," Jamie vitsaili ja naurahti heti sanojensa perään. Tuon höpöttäjän seurassa ilmeisesti miehestäkin kuoriutuisi hölösuu. Ei tosin aivan samanlaista kuin tuo Frank neiti oli.
19. Ei aivan sakkolihaa, mutta melko lähellä sitä. Kolmenkympin kriisille irkku tyytyi vain hymähtämään. Hän oli kuullut tuon saman jutun monesti ennenkin ja joskus Jamie jopa itse luuli kärsivänsä kyseisestä ikäkriisistä. "Kolmekymppisenä elämä on jo ohi, joten kannattaa nyt nauttia elämästä kun vielä voit." Jamie vilkaisi nuoreen päin ja käänsi sitten katseensa kassaneitiin, jonka rinnassa olevassa nimilapussa luki suurilla vaaleanpunaisilla kirjaimilla nimi Lola. Harvinaisen tyhmä nimi, ainakin Jamien mielestä. "Niinkö?" hän kysäisi Frankilta viitaten toisen kommenttiin hänen tuijottamisestaan. Herran onnistui aina herättää itseään paljon nuorempien naisten huomio, mutta mikäs siinä. Asia ei haitannut Jamieta. "Liian nuori minulle," Jamie tyrmäsi ääneen ajatuksensa kassaneidin iskemisestä iltaseuraksi. Hän ei nyt ollut sillä tuulella, minkä huomasi jo täysin platonisesta keskustelusta tummaverikön kanssa.
Eihän tuollaista katsetta voinut vastustaa, joten Jamie nappasi tytön juomat syliinsä ja asetti ne kassan liukuhihnalle. "Maksat sitten joskus nämä takaisin tai tarjoat juoman baarissa," mies sanoi Frankille iskien tälle silmää, vaikka silmän isku ei varmastikaan aurinkolasien takaa tytölle näkynyt. Jamie yritti selviytyä maksusta mahdollisimman nopeasti, sillä hän ei kestänyt katsoa Lolan epätoivoisia iskuyrityksiä, jotka vaihtelivat silmien räpyttämisestä aina kaula-aukon näyttelemiseen asti. Mies toivotti hyvät päivän jatkot ja ojensi toisen 6-packeista Frankille. Aspiriinipurkin Jamie sujautti taskuunsa ja omat juomansa kantoi kainalossaan.
"Frank? Mikä nimi se sellainen on?" Jamie kummasteli. "Eikös tytöille anneta yleensä sellaisia nimiä kuin Pamela tai Victoria?" Ehkä Frankin maassa voitiin antaa tytöille pojan nimiä, mutta niin ei tehty ainakaan Irlannissa eikä varmasti Australiassakaan.
|
|
|
Post by baabaa on Apr 5, 2007 6:05:02 GMT -5
"Niin.. Kai vaan nelikymppiset sanoo, että kolmessakympissä elämä vasta alkaa. Mutta musta tuntuu, ettei elämä kuitenkaan lopu ennenkuin on 100-vuotias. Kunhan vaan on oikea asenne ja terveys kunnossa", Frankie höpötti kun Jamie oli maksamassa ostoksia. Frankin elämänfilosofia oli tosiaankin äärimmäisen optimistinen.
"Vai baarissa", Frank sanoi hymyillen ja tökkäsi Jamieä kevyesti käsivarteen. "Äskenhän tais tämän neidin seura olla liian nuorta herralle". Lola katsoi vihaisesti unkarilaisen takaraivoa. Jos vain katse voisi tappaa, olisi Frank jo kuollut monta kertaa. Tai viimeistään nyt. Frankie otti gininsä vastaan ja roikotti pakettia oikeassa kädessään. Neiti Farkás käveli rinkkansa luokse ja otti lompakon etutaskusta. Lompakosta hän nappasi oikean määrän australian dollareita, jotka sitten antoi Jamielle. "Mä maksan kuitenkin mieluummin nyt. Kun mulla tuppaa joskus unohtumaan tällaiset arkiset asiat vähän liian helposti. Kaiken muun mä sitten muistankin." Frank nappasi rinkkansa selkään ja ilmeestä saattoi päätellä, että selkä oli jo aivan paskana rinkan kantamisesta. "Omaisuus painaa", Fran totesi ja nauroi. Ihmeellinen tyttö tuo. Mikään ei kuitenkaan lopulta lannistanut.
Frank käveli ovesta ulos 6 pack oikeassa kädessään ja rinkka selässä. Tuskallistahan se oli mutta pieni tuulenvire teki hyvää. "Ei ei ei. Unkarissa tytöille annetaan nimiä niinku vaikka Ilona tai Katalin tai Sara.. Mutta mun nimeksi annettiin Agáta. Aika köyhää, eikö? Agáta Elena. Eikä Elenakaan mikään jokatytön unelmanimi ole, joten mä olen ihan tyytyväinen lempinimeeni. Niin, se vaan on Frank. Ilman sen suurempia selittelyjä", neiti puheli ja katsoi taas irkkuun. "Mutta sä voit sanoa kans Frankie, jos se kuulostaa jotenkin tyttömäisemmältä. Mutta Agátan sä saat unohtaa ikinä kuulleesikaan. Voi että sulla muuten on tummat silmät!" Pieni lämmin tuulenvire heilutteli hiuksia mukavasti, Frankie hymyili.
(( Sori, tällanen kirjastokökkö, jossa ei oikein tapahdu mitään ;< ))
|
|
|
Post by anouk on Apr 5, 2007 9:25:42 GMT -5
Jamie virnisti huvittuneesti Frankille tämän kuittailessa tytön nuoresta iästä ja Jamien baariehdotuksesta. "Ihan miten haluat," mies totesi nyökkäyksen kera tytön päättäessä maksaa samantien. Ehkä oli parempi maksaa samantien, sillä hehän eivät välttämättä enää tämän jälkeen tapaisi toisiaan. Jamie tosin luuli, että Frank oli sellainen ihminen, josta ei aivan helpolla pääsisi eroon, vaikka ei irlantilaismies sitä oikeastaan halunnutkaan. Mukava ja vieläpä nätti naisseura oli aina tervetullutta, nuoresta iästä huolimatta. Jamie mietti hetken kantoavuksi tarjoutumista, koska Frank näytti lyyhistyvän rinkkansa painon alle. Tyttö kuitenkin vaikutti niin sitkeältä tapaukselta, että Jamie tarjoutuisi kantamaan painavan rinkan vasta kun Frank näyttäisi oikeasti tarvitsevansa apua.
Mies kuunteli pieni hymy huulillaan ylltättävän tarkkaavaisena Frankin puhetulvaa. Tyttö oli siis Agáta, eikä Frank. "Agáta on kaunis nimi," Jamie kommentoi tytön papatuksen välissä. "Ja Elena vielä kauniimpi," mies lisäsi kehuvaan äänensävyyn. Jos tytöllä oli noin kauniita nimiä, miksi tämä halusi käyttää lempinimeä? Jamie naurahti hieman väkinäisesti ja vaivautuneesti Frankien kehuessa hänen silmiensä tummuutta. Irkku oli kuullut kaikenlaisia kommentteja ja kehuja, mutta jotenkin nuoren tytön sanat kuulostivat paljon paremmilta kuin kaikki muut, joita Jamie oli kuullut.
"Mikäs sinut toi Australiaan?" Jamie päätti kysyä samalla kun otti aurinkolasit hetkeksi pois silmiltään. Auringonpaiste häikäisi ilkeästi, mutta sekään ei saanut miestä laittamaan laseja takaisin päähän. "Eikö sinulla ole koulua tai jotain muuta parempaa tekemistä kuin reissata ympäri maailmaa?" Kysellessään tuollaisia asioita Jamie tunsi itsensä vanhemmaksi kuin olikaan. Hänen pitäisi lakata välittämästä muiden asioista mahdollisimman nopeasti.
|
|
|
Post by baabaa on Apr 5, 2007 10:43:54 GMT -5
(( No voi jumala, en muistanut, että Jamiella oli aurinkolasit. "Voi että sulla muuten on tummat silmät". No pakostakin jos on aurinkolasit päässä. Mutta joo, ehkä Frankiella on hyvä näkö ja se näki Jamien silmät kaupassa muutenkin ))"On sääli, että semmonen nimi keksittiinkään, kuin Agáta. Siis eihän se tosiaankaan mikään Jamie ole - ja siinä muuten vasta hyvä nimi onkin", Frank hymyili väliin irkulle ja jatkoi, "Elena taas on mikä on. Olis edes Ilona. Paitsi turha kai se on nimistä valittaa. Ja mun nimihän on kuitenkin epävirallisesti Frank tai Frankie. Tai jotkut lyhensi että Fran. Mutta kiitti kuitenkin kehuista." Nuori pysähtyi ja nosti hieman rinkkaansa. Syntejäkin olisi ollut kevyempi kantaa. Niin tai Frankin ainakin. Tuuli paiskasi yhtäkkiä pölyä ilmaan tien pinnasta ja Frank sulki silmänsä. Tuuli kuitenkin tyyntyi heti sen pyrähdyksen jälkeen. Kaksikko jatkoi talsimistansa. Tie oli vilkas muttei kuitenkaan mikään Lontoon kadun tapainen. Ihmisiä ei siis ollut massaksi asti vaan molemmilla puolilla sopivan verran niin että kävelemäänkin mahtui. "Ausseihin mut toi kyllä puhdas sattuma. Melbourne kuulosti kivalta ja aussit aurinkoisilta ihmisiltä ja ilmasto lämpimältä. Luin lentokoneessa sellaisen kirjan Australiasta niin hyvältä valinnalta tää ainakin vielä näyttää. Ja totta toikin, mun tosiaan olis pitänyt mennä yliopistoon. Paikkakin oli mutta ei sitten huvittanutkaan. Joku päivä vielä meenkin mutta en nyt ihan vielä. Tää on vähän niinku välivuosi paitsi että en vaan tiedä kuinka pitkään kestävä sellainen. Ootko sä muuten käyny yliopistoa? Äidin mukaan se oli ainakin paska paikka mutta se tapaskin siellä isän. Joten sillä on oikeus olla katkera kaiketi." Puheesta ei meinannut ensin tulla loppua mutta nyt Frankie hiljeni. Mieleen nousi kuva isästä. Tai paremminkin isästä pikku laboratoriossaan. Mitenkään muuten Frank ei isäänsä osannut muistella. Aina laboratorio taustalla ja joku pipetti kädessä, täynnä erivärisiä nesteitä. Matka eteni hitaasti kiitos Frankien ja rinkan. "Mä voisin muuten kysyä sulta kans, että kuinka Irlannista lähdit? Käsittääkseni se on hieno paikka. Etenkin ne maalaisalueet. Sinne mä jäisin, jos sinne olisin syntynyt. Kotipuolessa olin kesäisin aina maalla. Villany vuorten alapuolella olevassa kylässä, jossa kaikki tunsi kaikki. Juhliin kutsuttiin koko kylä ja muut päivät sai nukkua pelloilla." Frank nauroi ja katsoi sitten silmät loistaen Jamie'ä. "Tykkäätkö sä olla maalla?"
|
|
|
Post by anouk on Apr 5, 2007 12:07:59 GMT -5
[ Eipäs tuo mitään. Vahinkoja sattuu. Tosin ihmettelin kyllä, että kirjoitinko Jamien ottamaan lasit pois päästä.] Pyh. Jamie ei pitänyt omaa nimeään mitenkään erikoisena. Tylsä se oli, toisin kuin Agáta, Elena tai edes Frank. Valitettavasti miehen vanhemmilla ei kuitenkaan ollut ollut niin paljon mielikuvitusta, että olisivat antaneet pojalleen jonkin erikoisen nimen. Jamie keskittyi kuuntelemaan Frankin tuttua sanojen tulvaa samalla kun yritti saada pidettyä 6-packin kainalossaan. Paketti kun tuntui koko ajan liukuvan alaspäin ja oli jo ollut vähällä tippua Jamien hyppysistä. "Yliopisto? Onneksi en. Lopetin koulunkin kesken, koska en jaksanut siellä enää roikkua," Jamie naurahti. Häntä ei koskaan näkisi istumassa tunkkaisissa luentosaleissa yrittäen saada tungettua aivoihinsa lisätietoa toisesta maailmansodasta tai Englannin historiasta. Tietenkin tytön piti kysyä, miksi Jamie lähti Irlannista. Juuri tuota kysymystä hän ei olisi halunnut kuulla, sillä yleensä miehen piti valehdella vastatakseen siihen. Tällä kertaa hän kuitenkin päätti yrittää kertoa totuuden, sillä Frankie vaikutti sellaiselta ihmiseltä, joka osaisi suhtautua asiaan, eikä olisi juoksemassa poliisille kertomaan, että Jamie pakoili virkavaltaa. "Lähdin lain pitkää kouraa pakoon," irlantilainen totesi jatkaen: "Minun olisi pitänyt ilmoittautua erääseen oikeudenkäyntiin, mutta koska ei huvittanut joutua vankilaan taas kerran, päätin lähteä maailmalle. Usean mutkan kautta päädyin sitten tänne." "Maalla? Onhan siellä ihan kivaa," mies totesi pörröttäen tummia kutrejaan. "Minun isoäitini asui vielä elossa ollessaan maalla ja minä kävin siellä aina pentuna. Se oli mukavaa aikaa." Jamie ei ollut aikoihin muistellut lapsuuttaan, mutta nyt kuvat lehmistä ja hevosista isoäidin maatilalla tulvivat Jamien mieleen. Hän oli pitänyt erityisesti sioista ja suuttunut kun Jamien isä kertoi, että vanha Ruth sika oli ollut heidän päivällisensä eräänä päivänä.
|
|
|
Post by baabaa on Apr 5, 2007 14:42:26 GMT -5
Siinä missä Jamielta meinasi 6-pack liusua kädestä oli Frankilla vaikeuksia pitää jakkua käsivarrellaan. Jotenkin, tosin huonosti, se siinä vielä ainakin hetken pysyi. "Kato yleensä ihmisillä on ongelmana koulun kanssa, että ei kiinnosta. Mua ei kiinnostanut, koska kaikki oli niin helvetin helppoa. Ilmiselvyyksiä ja pintariipaisuja asioista. Sen takia vähän niinku odotinkin yliopistoa. Mutta hei mikäpä tylsempää, kuin joku koulusta puhuminen", Frank sanoi ja naurahti, "sama siis jättää aihe heti". Jakku oli jo luiskahtaa käsivarrelta mutta toisella kädellä neiti sai sen juuri pidettyä poissa pölyiseltä asfaltilta. Turvallisusti - tai vähemmän turvallisesti - käsivarrellaan.
Frankien silmät seurasivat hetken maata pitkin vilistelevää roskaa. 'Kadunkulma' tuntui olevan kaukana sellainen paino selässä. Jamien mainitessa 'lain koura' oli nuoren reaktio kovin poikkeuksellisempi, mitä luultavasti muilla. Frank hymyili ystävällisesti, joten epäselväksi ei voinut jäädä, että neiti ei tuominnut miestä vähääkään tämän kertomastaan huolimatta. Samaan aikaan tuo ominaisuus oli erittäin hyvä mutta monesti myös erittäin, erittäin paha. Frank nimittäin oli niin perin sinisilmäinen. "Mitä sä sitten teit, jos saa udella? Toki ei ole pakko vastata mutta tajuat kai, että mua kiinnostaa nyt ihan hiiirveästi", likka sanoi ja hymyili sitten taas niin perin iloisesti. Frankie silmäili vieressään kävelevää miestä nyt hiukan toisin silmin. Ei suinkaan laillisten ongelmien vuoksi vaan koska Jamie näytti varsin komealta hiuksia pörröttäessään. Frank hymyili näylle, vaikka Jamie tuskin osasi yhdistää hymyä ja sen syytä. Frankie kun hymyili koko ajan.
Siinä maatilasta selittäessään Frankin hymy vielä leveni pikkaisen. Jotenkin sympaattinen tapaus tuo Jamie. "Villany, maailman loistavin pikku kaupunki. Punkit nyt on luku erikseen mutta nykyään niin vaikea löyt..." Tässä vaiheessa Franin jakku tipahti pölyiseen maahan ja nuori huokaisi. "Voi helv.. Hei voisitko kiltti nostaa tuon kun taidan lytistyä tän rinkan painon alle, jos itse rupean", Frank sanoi ja katsoi pyytävästi niillä bambinsilmillään, joista toinen oli aavistuksen verran sinisempi.
(( Tuli yhtäkkiä kiire muualle, en ehtinyt oikeen jatkaa mitenkään eteenpäin asiaa. ))
|
|
|
Post by anouk on Apr 6, 2007 1:00:26 GMT -5
Jamie raapi hieman vaivautuneena niskaansa sillä kädellä, joka ei pidellyt oluttölkkejä kainalossa. Utelias tyttö tuo Frank taisi olla, koska kysyi mitä Jamie oli tehnyt, että oli joutunut lähtemään pakosalle Irlannista. "Hakkasin yhden tyypin sairaalaan," Jamie sanoi ja vilkaisi varovasti Frankieen päin. Tuo oli suhtautunut erittäin kevyesti miehen kotimaastaan karkaamiseen, joten eiköhän neiti osaisi suhtautua pahoinpitelyynkin kepeästi. Ainakin niin Jamie toivoi. "Se oli ihan tyhmä juttu. Kännissä tulee tehtyä kaikkea tyhmää," mies puolusteli tekosiaan, joita hän oli todenteolla ryhtynyt katumaan. Aikaisemmin tyypin hakkaaminen oli tuntunut perustellulta, mutta nyt Jamie ajatteli, että koko juttu oli ollut aivan naurettava ja irlantilainen oli hieman ylireagoinut toisen provosointiin. Voisipa Jamie vain unohtaa koko jupakan, mutta se oli melkein mahdotonta Irlannissa odottavan syytteen takia. Tytön puhe loppui äkisti, kun Frankien jakku tippui pölyiselle kadulle. Jamie nyökkäsi tytön pyynnölle nostaa jakku maasta, kumartui ja ojensi vaatekappaleen oikealle omistajalleen. "Kyllä minä voisin tuon sinun rinkkasi kantaa," Jamie tarjoutui avuksi. "Sinä olet varmasti väsynyt lentomatkasta ja kaikkea." Mies tarttui tytön reppuun ja otti sen pois nuoren naisen selästä samassa heittäen painavan rinkan selkäänsä. Painava se todellakin oli, eikä Frankie ollut yhtään vähätellyt lytistymistään rinkan alle. "Mitä sinä täällä oikein kannat?" Jamie kummasteli samalla kun laittoi rinkkaa paremmin selkäänsä. "Kamalan paljon tavaraa noin pienelle neidille." Mies hymyili leveämmin kuin aikaisemmin kaksikon tapaamisen aikana. Frankie vaikutti kovin veikeältä tapaukselta. Ja tytön suunnaton suloisuus oli vain lisämaustetta. [äsh. tulipas huono ja lyhytkin vielä. ]
|
|
|
Post by baabaa on Apr 6, 2007 12:39:37 GMT -5
(( Pyh pah, ei ole huono eikä lyhyt. ))
Frankie huomasi varovaisuuden Jamien katseessa eikä hänellä olisi ollut sen jälkeen sydäntä edes sanoa mitään pahaa halutessaankaan. "Ei se mitään. Se tyyppi varmaan teki jotain ansaitakseen sen", likka sanoi vähän lohduttelevasti ja virnisti. "Vaikka väkivaltahan ei ole ratkaisu, paitsi ehkä joskus hyvin harvoin. Mutta turha sitä on nyt murehtia kerta vahinko on jo tapahtunut. Aijotko sä sitten viettää lopun elämäsi pointissa?" neiti kysyi Jamien ojentaessa tytön jakun. "Kiitti". Unkarilaisen oli hyvin vaikea kuvitella Jamie tekemään mitään pahaa kenellekkään. Mutta siksipä häntä sinisilmäiseksi sanottiinkin (vaikka vain toinen silmä oli sekin vain aavistuksen sinertävä, hähää). Edelleenkin irkku vaikutti liian symppikseltä tekemään mitään pahaa. Ja tuota kuvaa puolti miehen tarjoutuminen rinkan kantamiseen. Ennen Frankin suostumista oli Jamie jo ottamassa rinkkaa toisen selästä. "Kiitti. Ei sun oo tietenkään pakko.." nuori sanoi, vaikka olikin erittäin iloinen päästessään kantamuksestaan. "Väsyneenähän sitä ihminen vasta energinen onkin", Frankie totesi ja naurahti.
Unkarilainen laittoi osan hiuksistaan korvan taakse, sen puolen, miltä hiuksia koko ajan kasvoille valui. "Tuota noin.. Joka tytön selviytymissetti", Frank vitsaili ja jatkoi sitten hymyssä suin, "No ei vaan pääasiassa vaatteita ja vähän kirjoja ja kynää ja paperia.. Niin, ja makuupussinkin mä otin varmuuden vuoksi. Kun ei oikeen tiennyt, että missä teltassa sitä voisi mahdollisesti joutua nukkumaan. Mutta onneksi tuli suhun törmättyä." Nuori käänsi päänsä Jamieen päin ja hymyili. "Pitäähän sitä nyt ottaa tarpeeksi tavaraa. Sitähän voi matkan varrella vähentää aina halutessaan mutta unohtuneita asioita ei niin vaan haeta. Ja rahaakaan ei nyt varsinaisesti ole niinku roskaa." Tämän sanottuaan tuli tiellä vastaan postimies pyörineen. Frank siirtyi leveän kuljetuksen tieltä (pakosta) hyvin lähelle Jamie'ä, niin, että kaksikon kävivarret koskettivat toisiaan. Pyörän kuljettua ohi otti Frankie hieman etäisyyttä ja käänsi katseensa taas Jamien puoleen ja hymyili. Niin, hän hymyili enemmänkin aurinkoista ilmaa ja uutta ystävää, kuin muutamaa sekuntia miekkosen vierellä.
|
|
|
Post by anouk on Apr 7, 2007 6:36:07 GMT -5
Frankie oli yllättävän ymmärtäväinen Jamien taustan suhteen. Harvoin tapasi tuollaisia ihmisiä, jotka ottivat pahoinpitelyn yms. noin kevyesti. "Siinäkin tapauksessa oli alkoholilla osuutta asiaan," Jamie mainitsi ja lisäsi vielä heti perään: "En minä selväpäisenä mene ihmisiä hakkaamaan." Vaikka mies oli luonteeltaan erittäin äkkipikainen, ominaisuus mitä alkoholi vain korosti, hän pystyi hillitsemään itsensä selväpäisenä, jos joku tuli vittuilemaan tai muuten haastamaan riitaa. Mielellään irlantilainen ei tapellut, vaan yleensä hän oli enemmän kuin humalassa niin tehdessään. Frankien kysymykselle jäämiseen Jamie kohautti olkiaan. "Toivottavasti minun ei tarvitse. Australia ja Melbourne on mukavia paikkoja, mutta joskus, pakko myöntää, tulee hieman koti-ikävä." Eipä mies olisi koskaan uskonut myöntävänsä, että joskus kaipasi kotiin. Etenkin äitiään Jamiella oli hieman ikävä ja kyllähän ex-vaimoakin olisi ollut kiva nähdä, vaikka nainen olikin kauhea harakka ja kamala riesa Jamielle.
Mies naurahti Frankien sanoille rinkkansa sisällöstä. Ei pari kirjaa, vaatteet ja paperit kynineen voinut painaa näin paljon. "Sinulla on sitten varmaan kokonainen kirjasto mukanasi," Jamie lisäsi naurahtaen uudemman kerran. "Minulle tuli niin kiire lähteä Irlannista, että en oikein ehtinyt ottaa kovin paljon kamaa mukaan. Vain vaatteita ja sen sellaista." Pyörällä heitä vastaantulevan postimiehen takia Frankie joutui väistämään erittäin lähelle Jamietä ja heidän käsivartensa koskettivat muutaman sekunnin ajan. Varsin sähköinen kosketus tuo oli ja postimiehen pyöräiltyä ohi, Jamie otti vaistomaisesti pari askelta kauemmas Frankista.
"Tuossa se on," Jamie sanoi osoittaen keltaista taloa, joka näkyi kauempana. "Cabin Inn, Melbournen paras majatalo." Mies virnisti toispuoleisesti Frankielle luoden samalla nopean katseen tytön silmiin. Erittäin nätit silmät neidillä. "Tai en minä tiedä onko se paras, mutta ainakin viihtyisä." Juuri Cabinin viihtyisyyden takia irlantilaisherra oli viettänyt pari viime kuukautta siellä.
|
|